... mutta tulipa juostua!
Ja hei, mies vetäytyi lähtöviivalta flunssaan vedoten.. Ja minä kun olin
päättänyt osallistua vain ja ainoastaan armaan aviosiippani peesissä...
Miltei teki mieli itsekin jättää leikki sikseen kun aamulla oli niin harmaata
ja sateista mutta kun kerran oli ilmottauduttu ja osallistumismaksu maksettu
(puhumattakaan uhoamisesta töissä, täällä, naamakirjassa... ;) )
niin olihan mun ikäänkuin pakko mennä...
... tämän tahdissa :D On muuten mulla myös soittoäänenä puhelimessa, kun osuu
nuo sanat niin hyvin :) Tosin nyt just tällä hetkellä ei kyllä ihan uppoa... :)
"Puhu mitä puhut mut juoksemista älä lopeta..."
Ja mitenkäs juoksu sitten sujuikaan... aamulla tosiaan tuntui siltä,
ettei vähemmän olisi koko homma voinut kiinnostaa - väsytti, palelsi
kurkku hieman kipeä, mies flunssassa, samoin Peppi... ja kun starttikin
oli jo klo 10.30 - mähän nimittäin olen mitä suuremmissa määrin iltaliikkuja...
Mutta niin sitä kuitenkin lähtöviivalla olin ja siinä vaiheessa jo varsin hyvissä
fiiliksissä musiikit korvilla.
Reitti oli sinänsä tosi kiva ja kaunis - on sitä näköjään synnyinkaupungissakin
monta sellaista paikkaa missä ei ole ikinä aiemmin tullut liikuttua. Kuten esimerkiksi
Vaakkolampi - olipas kaunista. Ja voi vitsit miten ihanan tunnelmallisen vanhan (?)
Hyhkyn koulun ja päiväkodin bongasin matkan varrella! No Pyynikkiä ja Pispalaa
nyt ei tarvinne edes mainita - upeita maisemia, upeita taloja. Mä siis jopa katselin
matkalla ympärilleni :) Tosin reitin loppupuolella Tampereen keskustassa en
enää jaksanut katsella kuin reittiä eteenpäin... siinä vaiheessa jo takareittäkin
kramppasi kiitettävästi.
Muutamissa kohdissa reitti oli melkoisen rankkaa nousua, harmillisesti myös
ihan reitin loppupuolella - just siinä vaiheessa kun tuntui, että hyvä kun muutenkin
jaksoit jalkojasi nostella. Siinä lopussa sitten karkasikin tavoittelemani alle
kahden tunnin aika käsistä - maalissa olin ajassa 2.04.17. Sinänsä olen kyllä
tuohonkin aikaan tyytyväinen - lähdinhän vähän soitellen sotaan, ainoana
valmistautumisena se pizza ja irtokarkit.. ;) Ja paransin sentään reilusti aiempaa
puolimaratonaikaani! Mutta vielä jäi siis hampaankoloonkin jotain... tosin sen
olen kyllä hokannut, ettei musta mitään nopeaa juoksijaa ikinä kehity - siihen
ei riitä kyvyt, kunto eikä geenitkään liene kovin suotuisat.
Mies otti reilut 50 kuvaa ja pakko todeta, että onpa meillä hyvä kamera...
tosi tarkkoja kuvia - niin tarkkoja, että tässä ainoat edes suurinpiirtein
julkaisukelpoiset... muissa olikin sitten sellainen irvistys naamalla tai
näkyvissä ainoastaan järkyttävät silmärypyt ettei niitä voinut katsella
edes silmät kiinni... huoh!
Summa summarum - voihan sen sunnuntain näinkin kuluttaa :)
Nyt en sitten jaksakaan mi-tään - ja kotihommia olisi niin pal-jon.
Se hyvä puoli tässä on, että tämän päivän kuntoilut on kuntoiltu!
Sateista sunnuntaita toivotellen,
ps. musta on tosi mukava kuulla, että olen muutamia blogisisaria
innostanut juoksemaan! Ja kuten aiemminkin olen todennut,
jos minäkin, niin kyllä tekin!